EI SITÄ VOI NOIN KIRJOITTAA
“Kun jokin hyvä ajatus tulee, niin on nautinto kirjoittaa, toisin sanoen eläytyä kirjoituksessa olevan ihmisen elämään.”
“Kirjoitusryhmän tehtävät olivat täynnä yllätyksiä. Annetuista sanoista kirjoitettiin hauskoja tarinoita. Oli mukava sekä kirjoittaa, kuunnella muiden tarinoita, että lukea omansa.”
Työtiimissä kirjoittamistyöpajan ajatus heitettiin ja otin siitä kopin. Mutustelin asiaa, luin mitä kirjoittamisesta oli kirjoitettu ja kävin pari kirjoittamiskurssia - miten olla vetäjänä ja millaisia tehtäviä annetaan kirjoittajille. Erityisen lämmöllä muistin myös Kriittisen korkeakoulun kirjoittamislinjaa ja kaivoin sieltä monta kertaa lukemani muistiinpanoni. Lähtökohta kirjoittamistyöpajaan oli, että osallistuminen ei vaatisi aikaisempaa kokemusta kirjoittamisesta, tarinan kertomisesta. Silti asia oli monelle kiinnostuneelle vaikea, kun hän oli saanut esimerkiksi koulussa huonoa palautetta. Osa pelkäsi käyttää tietokonetta ja toinen puoli taas halusi sitä. Idea oli kuitenkin se, että kirjoitamme käsin. Jään murtaminen ei ollut helppoa, mutta ensimmäiselle tapaamiskerralle tuli neljä osallistujaa.
“En ollut tietoinen, että juttua tulee solkenaan alkaessani kirjoittamaan.”
“Joskus aiemmin olen tuntenut huonommuutta jossakin taideryhmässä, vaikka on sanottu, ettei tarvitse osata kirjoittaa. Täällä ei ole ollut sellaista tunnetta, eikä ole tarvinnut verrata itseään muihin. Kaikki kirjoittajat kunnioittavat toinen toistensa kirjoituksia."
"Kaikkein tärkein asia on ollut se, että olen ylipäätänsä alkanut kirjoittamaan."
Ensimmäisellä kerralla olin ohjaajana ylisuorittavassa tilassa, mutta sain ääniväristen luotua, yhdessä osallistujien kanssa, rennon ilmapiirin. Se kantoi marraskuusta toukokuuhun. Sain kollegalta myös viestin, joka alussa oli tärkeä: "X:n mukaan kirjoitusryhmä oli kuulemma tosi mielenkiintoinen." Tiesin olevani oikeilla jäljillä kirjoittamistyöpajassa. Joinakin tapaamiskertoina, emme ehtineet käydä läpi kaikkea suunnittelemaani aineistoa, joten annoin kotitehtävän. Tästä tulikin tapa ja kotitehtäviä toivottiin kerta kerralta enemmän. Kun tehtäviä purettiin tunnilla, pyysin osallistujia lukemaan ääneen kirjoittamansa tekstin. Annoin niistä positiivista palautetta ja ennen pitkää myös ryhmäläiset antoivat palautetta toinen toiselleen. Tapaamiskerroilla käytiin läpi henkilökuvausta, juonen rakennetta, tarinan kertomista, jne. erilaisin tehtävin. Yhdellä kerralla runoista oli kertomassa Särö ry:n kirjailija, tuottaja Mark Mallon.
"Toivoisin enemmän liikkuvaa kirjoitusta, kirjoitusvaellus oli hyvä kokemus."
"Kaikki palaute on ollut tärkeää ja toivottua. Enemmän olisi voinut antaa kriittistä palautetta."
"Tuttavalle olen joskus lukenut jonkun kirjoittamani jutun. Vastaus on ollut, hyvä se on tai ei noin voi kirjoittaa."
Kirjoittamistyöpaja ryhmäytyi nopeasti. Se oli toinen toistaan arvostava, kunnioittava ja luottava. Tietenkin ryhmään mahtui myös jupinaa esimerkiksi siitä, että omia tekstejään lukiessa ei artikuloitu riittävän selkeästi. Ryhmäläiset olivat paristakympistä vaariin, mutta tämä näkyi enemmän vahvuutena kuin erottavana tekijänä. Osallistuimme loppuvuodesta 2021 Oulun kaupungin kirjoituskilpailuun ja kuluvan vuoden toukokuussa teimme kirjoitusvaelluksen Nuuksioon. Vaellus muistutti kirjoittamista, eksyimme merkityiltä poluilta metsään ja löysimme jotain ihan muuta ja uutta. Kaiken kaikkiaan ryhmäläiset tulivat rohkeimmiksi ja he löysivät ns. oman äänensä, oman tapansa kirjoittaa.
Reijo Koskinen
Kommentit
Lähetä kommentti